SM-sarjan neljäs kierros pelattiin 6.3. SC-Rukan isännöimänä Kuusamossa,kolmantena joukkueena mukana JSK Squash. OSK:n joukkue lähti matkaan varamiehisenä ja loukkaantumisten vaivaamana kokoonpanolla Joel Pennanen, Harri Valasma, Linus Kuusisto ja Toni Ruokanen.
OSK-SC Ruka
Kentillä esin Toni ja Onni Niskala, sekä Linus ja Joel Jalovaara.
Toni pelasi ennakkoluulottomasti ensimmäisessä virallisessa pelissään, mutta Onni piti vauhtia ja Toni turhia virheitä. Selkeä 3-0 tappio oli se mitä odotettiinkin.
Linukselta odotettiin voittoa, mutta toisin kävi. Joel pelasi fiksusti ja Linus paini pään sisällä viikkoa aikaisemmin revähtäneen takareiden kanssa. Kolmannen erän voiton jälkeen odotettiin vielä ottelun kääntyvän, mutta toisin kävi. Linus mätti 5 peltiä perä jälkeen ja siitä ei sitten noustu enää.
Seuraavana Harri ja Samuli Niskala, sekä Joel ja Olli Soini.
Harri palasi kentille olkapäävamman jälkeen fyssarin suosituksien vastaisesti, mutta vanhalla ukolla ei homma ollutkaan kiinni kädestä vaan etureidet kramappasivat jo tokassa pallossa. Teputtelu takakentällä toi pari pistettä, mutta toisaalta Samulilta olisi olleet pisteet tiukassa joka tapauksessa.
Joel aloitti SM-kakkosta Ollia vastaan pirteästi ja kaksi ekaa erää olivat tasaisia, toinen jopa oli kääntymässä kotiin. Kolmannessa tuli hyytyminen ja peli Ollille.
4-0 tappiolla seuraavaan peliin…
OSK-JSK
Kentillä ensin Toni ja Marko Kämäräinen, sekä Linus ja Henrik Kurm
Toni paransi peliään, mutta kokenut Marko käänsi pallot itselleen. Tonille kuitenkin hyvää kokemusta liigapeleistä.
Linuksella oli takareisivamma siirtynyt reiteen ja homma vaikutti vielä lisää pelaamiseen. Linus luovutti kahden erän jälkeen pelin, joka olisi ollut terveenä voitettavissa.
Sitten kentälle Harri ja Kristijan Pettei sekä Joel ja Miko Äijänen
Harrin krampit jatkuivat, mutta hieman oli liikettä jo nähtävissä. Etukentälle ei kuitenkaan ollut juuri asiaa ja Kristijan sai käännettyä erät itselleen. Positiivista oli, että käsi oli 90% kunnossa.
Joel pelasi edelleen pirteästi ja kun Miko hieman hellitti myllyään Joel onnistui viemään kolmannen erän!
Tästäkin ottelusta siis selkeä 4-0 tappio.
Liigasta jäljellä yksi kierros kahden viikon päästä. Saa nähdä millainen porukka saadaan kasaan. Onko Linuksen ja Harrin ongelmat selätetty ja josko sairasosastolta saataisiin Matti Eskelinen takaisin kehiin.
OSK Striimi kierrokselta https://www.youtube.com/live/i6aPDdG9XDw
Rukan sriimii rupeaa toivottavasti jossain vaiheessa taas toimimiaan (279) YouTube